Tekstit

Milloin lakkaat pärjäämästä?

Kuva
OLETKO AINA REIPAS, ILOINEN JA AVULIAS?  Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi? Uskotko esimerkiksi, että sinun tulee aina olla reipas ja pärjätä? Onko sinulle sanottu, että ”sinähän nyt pärjäät aina”, ”kyllä sinä tästä selviät” tai muuta vastaavaa, johon vastaat iloisella hymyllä ja sisäisellä hymähdyllä ”niin, niinpä niin, tottakai minä pärjään, selviän ja jaksan”. Oletko koskaan pysähtynyt kyseenalaistamaan omia keskeisimpiä toimintamallejasi? Minä olen ”aina ollut reipas ja iloinen”. Jo lapsena kokemukseeni iskostui ulkopuolelta kuulemani lauseet: ”meidän Mia kyllä selviää, se on niin reipas!”. Uskoin itsekin, että olen reipas ja iloinen, aina. Olenhan sitä usein ja se on myös yksi parhaista puolistani. Olla iloinen, reipas ja positivinen. Kesti kuitenkin aika pitkän matkan hyväksyä, että ne ovat vain osa kokonaisuudesta. Iloisuudesta ja reippaudesta tuli vaatimus itseä kohtaan. Ei saanut näyttää apaattiselta, väsyneeltä, uupuneelta tai surulliselta. Se ei ollut sallitt

Kuka on sinun Elämäsi Tärkein ihminen?

Kuva
Maailmassa yksin ja yhdessä - kuka minä olen suhteessa muihin? Juuri nyt tuntuu, että universumi ja tämä meidän planeetta käy kiinnostavaa, isoa muutosprosessia läpi . Jokainen meistä on enemmän tai vähemmän samassa kollektiivisessa muutoksessa mukana. Samalla kun jokainen meistä on yksilö täällä, oma itsensä ja yksin, olemme kaikki yhdessä jotain. Muodostamme yhteisesti jaetun kokemuksen, suhteen toisiin ihmisiin ja jokainen on sidoksissa toisiin , eikä kukaan meistä ole yksilö ilman toista. Yksilöllisyys syntyy ykseydessä. Aurinko ja Kuu, Isä ja Äiti, Taivas ja Maa -  polariteetit kokemuksen pohjana Niissä henkisissä traditioissa, joita minä olen opiskellut ja jotka ovat tuntuneet todelta omassa kokemuksessa selitetään asiaa siten, että on olemassa jokin absoluutti, brahma, jumaluus, joka muodostaa KAIKEN MITÄ ON (mukaan lukien ”hyvät” ja ”huonot” asiat, valot, varjot, ilot, surut, kivut, autuuden, virukset ja vitutukset 😇).  Tästä absoluutista lähtee

🐛Matka p••••••nuoleskelijasta omaksi itseksi 🦋

Kuva
Miten tuntea itsensä ja olla sellainen kuin oikeasti on? Ympäristöstä riippumatta. Itsensä tunteminen on kaiken hyvinvoinnin lähtökohta. Itsensä tunteminen tekee elämästä antoisaa ja rikasta. Itsensä tuntevalle haasteet ja kivut ovat mahdollisuuksia kasvaa. Itsetuntemus tuo syvyyttä ja aitoutta ihmissuhteisiin. Itsensä tunteva tiedostaa omat haasteensa, kasvunpaikkansa, tunteensa, tarpeensa ja sen miten toiset häneen vaikuttavat ja hän toisiin. Itsensä tunteva arvostaa ja kunnioittaa itseään ja elää omien arvojensa mukaista elämää. Hän on omassa voimassaan, myötätuntoinen, rehellinen ja aito ihminen. Itsensä tunteva kokee iloa ja merkityksellisyyttä omassa arjessaan ja löytää jokaisen mutkankin tarkoituksen. Hän pystyy kannatella itseään ja elämäänsä, osaa ottaa vastaan rakkautta, apua ja tukea sekä haluaa levittämään sitä ympärilleen. Itseni tunteminen on ollut yksi elämäni suurimmista haasteista, ellei peräti suurin haaste. Olen kyllä halunnut tuntea itseni mutta en vain osa